Mitä lahjaksi opettajalle ja päiväkodin hoitajalle

Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä.

Taas on se aika vuodesta, kun lukuvuosi alkaa olla päätöksessä. Lapsen opettajaa tai päiväkodin henkilökuntaa olisi mukava kiittää ja muistaa jollain pienellä lahjalla. Mikä olisi sopiva lahja?

Lahja ei ole tietenkään välttämätön. Koulun ja päivähoidon henkilökunta tekevät työtään, eikä ole olemassa mitään kirjoitettua tai kirjoittamatonta sääntöä, että heitä pitäisi lukuvuoden lopussa jotenkin erityisesti muistaa. Itseasiassa lähes kaikki opettajat ja hoitajat, joilta asiasta kysyttiin mielipiteitä, kertoivat heti, etteivät tarvitse lahjaa. Lahjat ja kiitos toki ilahduttaa, mutta vastaajat halusivat painottaa, etteivät odota saavansa erityistä lahjaa tekemästään työstä.

Useat vanhemmat kuitenkin haluavat kiittää opettajaa tai päiväkodin hoitajaa varsinkin silloin, kun lapsen ja hoitajan / opettajan yhteinen taival on päättymässä. Sopivan lahjan keksiminen ei kuitenkaan aina ole kovinkaan helppoa. Miten keksisi lahjan, josta vastaanottaja pitää ja joka olisi sopivan omaperäinen. Opettaja varmasti ilahtuu kukista, mutta jos hän saa niitä jokaiselta oppilaalta, voivat maljakot loppua kesken.

Jos siis haluat kiitoksen lausumisen lisäksi muistaa päiväkodin henkilökuntaa tai lapsesi opettajaa jotenkin, niin saat tästä artikkelista vinkkejä ja ideoita. Muistathan, että lahjan arvoa ei mitata euroissa. Ajatus on tärkein, tässäkin asiassa.

Kokosimme ideoita sopivista lahjoista opettajille ja päiväkodin hoitajille. Otimme ideoita kootessamme huomioon myös opettajien ja päiväkodin lastenhoitajien omia ajatuksia ja toiveita.

Itse tehty kortti ja lausahdus

Lapsen itse tekemä kortti on ihana tapa kiittää yhteisistä hetkistä. Korttiin voi kirjoittaa lapsen ajatuksia hoitajasta / opettajasta ja yhteisistä muistoista.

Taimen alku kauniissa ruukussa

Kaunis ja edullinen idea on kasvattaa siemenestä taimen alku ja antaa se opettajalle tai hoitajalle. Kokeile kasvattaa esimerkiksi auringonkukan tai tomaatin alku. Kukan tai hyötykasvin alku on kaunis lahja ja tuo lahjansaajalle iloa koko kesän ajaksi. Voit laittaa taimen pieneen kukkaruukkuun. Lapsi voi maalata myös ruukun halutessaan. Muista kirjoittaa lahjansaajalle ohjeet taimen kasvatukseen.

*Täältä saat tilattua värit ruukun maalausta varten.

Lahjakortti

Lahjakortti kahvilaan, kylpylään, elokuviin tai kukkakauppaan on oiva tapa muistaa opettajaa ja hoitotätiä/hoitosetää. Jos tiedät lahjan saajan mieltymyksiä, voi lahjakortin valita sen mukaan. Mutta jos et, ei huolta. Esimerkiksi kahvila -lahjakortti piristää varmasti jokaisen päivää.

Käyttötavarat

Moni opettaja ja hoitaja kertoi tykkäävänsä lahjoista, jotka ovat käyttötavaraa. Saippuat, käsivoiteet, kasvonaamiot ja muut hyödylliset käyttötavarat, jotka eivät jää turhakkeina kaapin perälle, ovat oiva lahjaidea.

Pientä syötävää tai juotavaa

Kukapa ei suklaasta tykkäisi, vai kuinka? Suklaa, tee, kahvi ja keksit toimivat aina. Myöskään syötävät lahjat eivät jää kaapin nurkkiin pölyttymään. Vinkki: Kaunista, edullista ja yksinkertaista saa, kun paketoi suklaalevyn kauniiseen lahjapaperiin ja kirjoittaa päälle tervehdyksen / kiitoksen.

Herkkukori henkilökunnan kahvihuoneeseen

Jos haluat muistaa useampaa hoitajaa tai opettajaa, yksi hyvä vaihtoehto on koota yhteinen herkkukori. Kahvi, tee, keksit, suklaa ja kakut piristävät koko henkilökuntaa. Yhteisen herkkukorin avulla on helppo osoittaa kiitos koko koulun tai päiväkodin henkilökunnalle. Näin myös avustaja, keittäjä ja siivooja saavat kiitoksensa samalla. Myös lapsen kanssa yhdessä leivottu piirakka on varmasti mieleinen saaminen henkilökunnan kahvihuoneeseen.