Paras itkuhälytin – Vertasimme puolestasi parhaat itkuhälyttimet eri hintaluokista

Artikkeli sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä

Onko itkuhälytin kannattava ostos?

Hyvä itkuhälytin on yksi parhaista vauva- ja lapsiperhearkea helpottavista keksinnöistä. Vauva-aikana on valtava hyöty siitä, että voit rauhallisin ja turvallisin mielin tehdä omia askareitasi samalla kun vauva nukkuu. Itkuhälyttimen avulla saat itsellesi lisää liikkuma-alaa vauvasi nukkuessa. Vauvat nukkuvat paljon, joten vanhemmat saavat suuren hyödyn, jos voivat käyttää sen ajan muutenkin kuin vauvan vieressä vauvan unta valvoen. Toki pienen unisen tuhisijan vierellä olo on niin ihanaa ja rakkauden täyteistä, että joskus on aivan paikallaan olla lähellä ja antaa muiden asioiden odottaa.

Eikä itkuhälyttimen hyödyllisyys suinkaan lopu siihen, kun vauva kasvaa. Vielä ala-aste-ikäisten lastenkin kanssa itkuhälyttimestä on hyötyä, jos nyt ei enää päivittäin niin ainakin silloin, kun vanhemmat haluavat esimerkiksi viikonloppuiltana nauttia kesäillasta terassilla lasten jo mentyä nukkumaan. Itkuhälytin toimii tällöinkin turvan tuojana siltä varalta, että lapsi herää kesken unien.

Itkuhälyttimen turvin on myös hyvä harjoitella ensimmäisiä kertoja hiekkalaatikolla leikkimistä ilman vanhempaa. Vaikka näkisit keittiön ikkunasta ruokaa tehdessäsi hiekkalaatikolle, ja näin varmistat lasten turvallisuuden, on tilanteita, joissa äänen kuuleminen voi olla tärkeää. Jos lapsilla tulee kinaa kahdestaan leikkiessä, on helpompaa kun kuulet sen heti alkuunsa itkuhälyttimen kautta ja voit mennä paikalle ennen kuin riita ehtii äityä niin suureksi että näkisit ikkunasta lelujen jo lentelevän toista kohti. Talk back toiminnon omaavasta laitteesta voit myös helposti ohjata lasten leikkiä menemättä välttämättä edes paikalle.

On siis selvää, että vaikka ilman itkuhälytintä pärjää, niin tuo se mukanaan huomattavan paljon lisää turvaa ja mahdollisuuksia. Enää onkin siis jäljellä kysymys: Mistä tietää, mikä itkuhälytin on paras juuri oman perheen tarpeisiin? Mikä erottaa hyvän itkuhälyttimen parhaasta? Lue eteenpäin niin kuulet vertailumme siitä, mikä on

  • paras halpa itkuhälytin
  • paras ladattava itkuhälytin
  • paras kamerallinen itkuhälytin

Markkinoilla on tällä hetkellä paljon valikoimaa, jota tutkiessa saa helposti päänsä sekaisin ja aikaa kulumaan. Ei hätää, sillä teimme itkuhälytin vertailun puolestasi. Tässä artikkelissa on kootusti vertailtu itkuhälyttimiä eri hintaluokista ja eri ominaisuuksilla. Lopuksi kokosimme vielä kaikkien kategorioiden parhaat paremmuusjärjestykseen hinta, laatu ja ominaisuudet huomioiden.

Itkuhälytin vertailu

 Paras alle 80e itkuhälytin

Itkuhälyttimien hinnat alkavat noin 60 eurosta. Halvimmissa malleissa ei ole kameraa. Jos pelkkä kuulo- ja ääniyhteys vauvaan riittää, tulet mainiosti toimeen näillä hieman halvemmilla malleilla.

Testissä parhaaksi edullisen myyntiluokan kategoriasta valikoitui:

*Philips Avent Dect,

joka edullisuudestaan huolimatta sisältää monia hyödyllisiä lisätoimintoja, kuten yövalo ja kehtolauluja. Tässä itkuhälyttimessä on myös ääniyhteys molempiin suuntiin, jonka ansiosta pystyt vastaamaan lapsellesi ja rauhoittelemaan häntä myös toiselta puolelta taloa. Usein lapsi rauhoittuu jo siihen, kun kuulee tutun ja turvallisen äänesi. Philips Avent Deck hyödyntää DECT-tekniikkaa, joka pitää yhteyden yksityisenä ja suojattuna estäen häiriön ottamisen muista laitteista. Suojattu yhteys on tärkeää varsinkin kerrostaloissa, joissa lähettyvillä voi olla muitakin itkuhälyttimiä.

Philips Avent Dect SCD50326 Itkuhälytin
Philips Avent Dect itkuhälytin
Kuva: Jollyroom

Philips Avent Deck:

  • Luotettava yhteys
  • Hyvä ja kirkas ääni
  • Lapsen yksikössä rauhoittava yövalo ja kehtolauluja
  • Talkback toiminto, jonka avulla voit puhua lapsellesi itkuhälyttimen kautta
  • DECT-tekniikka, joka estää häiriöt muista laitteista
  • Äänenvoimakkuuden merkkivalot
  • Käyttöalue jopa 330m (sisällä 50m/ulkona 300m)
  • Merkkivalo, joka kertoo, että laite on yhdistetty ja kantoalueella
  • Ladattava vanhemman yksikkö
  • Toimii yhdellä latauksella jopa 24h
  • Lapsen yksikköä voit käyttää joko verkkovirralla tai pattereilla
  • Helppo ja yksinkertainen käyttää

*Osta täältä Philips Avent Dect itkuhälytin edulliseen hintaan

paras langaton ja ladattava itkuhälytin

Langaton itkuhälytin helpottaa hälyttimen käyttöä, silloin kun saatavilla ei ole pistorasiaa. Useimpia malleja on verkkovirran lisäksi mahdollista käyttää pattereilla, mutta tässä kategoriassa vertasimme ainoastaan itkuhälyttimiä, jotka toimivat ladattavalla akulla tai ladattavilla pattereilla.

Tämän kategorian parhaaksi valikoitui:

*CAPiDi Itkuhälytin,

jonka molemmat yksiköt toimivat ladattavalla akulla. Akun kesto valmiustilassa on jopa 109 tuntia. Käyttöalue jopa 800 metriä, joka on huomattavasti pidempi kuin monien muiden valmistajien malleissa. Suomen sääolosuhteissa on tärkeää, että itkuhälytin kestää myös kylmyyttä ja tämä CAPiDin mallin on testattu kestävän jopa -20 asteessa. Tämän ansiosta CAPiDin malli on hyvä itkuhälytin myös ulkokäyttöön! Tämän lisäksi CAPiDin itkuhälytin on helppokäyttöinen; painikkeita on vain muutama, joten käyttökuntoon saaminen on nopeaa. Monien muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi CAPiDin hälyttimessä on erittäin matala säteilytaso. Ainoa esille noussut miinuspuoli tässä CAPiDin itkuhälyttimessä on talkback toiminnon puuttuminen.

CAPiDi Itkuhälytin, Pearl
CAPiDi itkuhälytin
Kuva: Jollyroom

CAPiDi Itkuhälytin:

  • Helppokäyttöinen
  • Hyvä kuuluvuus
  • Matala säteilytaso
  • 109 tunnin valmiustila
  • Käyttöalue jopa 800 metriä
  • Toimii ladattavalla akulla. Lataus micro-USB:n avulla
  • Varoitus paristojen loppumisesta
  • Voidaan käyttää myös pakkasella, toimivuus testattu -20 asteessa
  • Mikrofonin herkkyys ja vastaanottimen äänenvoimakkuus säädettävissä
  • Yövalo
  • Ääni- ja valohälytys
  • Myös värinähälytys
  • Kantoalueen hälytys

*Osta tästä Capidin itkuhälytin edullisesti

Hinta-laatu suhteeltaan paras itkuhälytin kameralla

Jos haluat äänen lisäksi saada näköyhteyden lapseen, on kameralla oleva itkuhälytin oiva valinta. Usein pelkistä äänistä voi olla hankala sanoa heti varmuudella onko lapsi hereillä vai äänteleekö ja kääntyileekö unissaan. Näköyhteyden avulla voit seurata ja valvoa lapsesi unta entistä paremmin.

Parhaaksi kameralla olevaksi itkuhälyttimeksi valikoitui:

*Motorola Ease 34 Video Itkuhälytin,

joka lähettää äänen lisäksi videokuvaa ja sisältää myös lämpömittarin. Värinäytön lisäksi laitteessa on infrapunaa hyödyntävä yönäkymä. Myös tässä Motorola Ease 34 Video itkuhälyttimessä on mukana rauhoittavia kehtolauluja ja ääniyhteys toimii molempiin suuntiin, joka mahdollistaa lapsen rauhoittelun itkuhälyttimen välityksellä.

Motorola Ease 34 Video itkuhälytin
Kuva: Jollyroom

Motorola Easy 34 Video Itkuhälytin:

  • 4,3 tuuman näyttö
  • Zoomattava värinäyttö videoyhteydellä
  • Lämpömittari
  • Ääniyhteys molempiin suuntiin
  • Viisi kehtolaulua
  • Äänenvoimakkuuden säätö
  • Kantavuus jopa 300 m ilman esteitä, (seinällisissä sisätiloissa 50m)
  • Erillinen hälytin ja näyttö
  • Kaksi virta-adapteria
  • Infrapuna-yönäkymä
  • Herkkä mikrofoni

*Osta tästä Motorola Easy 34 Video itkuhälytin

Yhteenveto

Kaikkia näitä malleja yhdistää helppokäyttöisyys ja äänenvoimakkuuden säätö ovat mahdollisia näissä kaikissa kolmessa mallissa. Sattumalta kaikissa näissä on mukana myös kehtolauluja, jotka auttavat vauvaa rauhoittumaan ja nukahtamaan. Suurimmat erot esittelemiemme itkuhälyttimien välillä on siis virran lähteessä, kantavuudessa, optimaalisessa käyttölämpötilassa sekä talkback toiminnon ja videoyhteyden olemassaolossa.

Tässä vielä jokaisen edellä olleen itkuhälyttimen parhaat puolet, jotka erottavat ne toisistaan. Lisäksi asetimme nämä omien kategorioidensa voittajat paremmuusjärjestykseen huomioiden tuotteen ominaisuudet ja hinta.

Paras itkuhälytin hinta-laatu suhteen huomioiden on CAPiDin itkuhälytin!

Raatimme arvioma järjestys:

NRO 1

CAPiDi Itkuhälytin*

  • Pisin kantavuus, jopa 800 metriä!
  • Matala säteilytaso!
  • Langaton itkuhälytin: Molemmissa lähettimissä ladattava akku!
  • Kestää tutkitusti pakkasta!

NRO 2:

Philips Avent Dect*

  • Edullisin!
  • Talkback toiminto ja paljon muita lisätoimintoja mukana!

NRO 3:

Motorola Easy 34 Video Itkuhälytin*

  • Videokuva!
  • Lämpömittari!
  • Talkback toiminto!

Ja ei muuta kuin itkuhälytinostoksille!

Vertasimme hintoja puolestasi, alla olevista linkeistä pääset ostoksille markkinoiden edullisilla hinnoilla!


*Osta tästä Capidin itkuhälytin edulliseen hintaan


*Osta tästä Motorola Easy 34 Video itkuhälytin edulliseen hintaan

*Osta tästä Philips Avent Dect itkuhälytin edulliseen hintaan

 

 

1 ajatus aiheesta “Paras itkuhälytin – Vertasimme puolestasi parhaat itkuhälyttimet eri hintaluokista”

  1. Paluuviite: Mitä vauva tarvitsee? -Tärkeimmät vauvan tarvikkeet listattuna - Perheaika

Kommentointi on suljettu.